Tule kuukausilahjoittajaksi

monica550x220.jpg

Anna vammaisille lapsille koulutus!

Kuukausilahjoittajana saat tehdä todellisia muutoksia kehitysmaiden ihmisten elämässä. Kuukausilahjoituksilla turvaamme pitkäjänteisen avun ja asiantuntevat työntekijät juuri niiden parissa, jotka apua eniten tarvitsevat.

Moni lapsi on vielä piilossa. Auta meitä löytämään heidät.

Juuri nyt etsimme kuukausilahjoittajia Tansaniassa tehtävälle etsivälle vammaistyöllemme, joka auttaa satoja vammaisia lapsia ja nuoria. Monet vammaiset lapset jäävät piiloon vaille hoitoa, koska vanhemmat häpeävät heitä. Auta meitä etsimään nämä lapset. Avullasi lapset saavat koulutusta, tarvitsemiaan palveluja, terapiaa sekä erityisoppimateriaaleja. Toimintaamme on 24 kylässä ja tuen piiriin kuuluu yli 750 lasta perheineen.

Koulutus on avain toisenlaiseen tulevaisuuteen

Vammaistyömme ansiosta virheellisiä uskomuksia vammaisuudesta on kitketty ja useat sadat lapset ovat päässeet koulutuksen piiriin. Työmme jatkuu ja kutsumme sinut mukaan auttamaan. Voit valita myös muun tukikohteen. Yhdessä saamme aikaan pysyvän muutoksen!

 

 

Raivaa esteet koulutuksen tieltä.
Ryhdy kuukausilahjoittajaksi! >        

  

 

Kuukausilahjoittajana autat pitkäjänteisesti. Pitkäjänteinen työ palkitsee ja on tuloksellista. 

 

”Minua ei syrjitä enää, kun voin käydä koulua kuten muutkin” 


Meena opiskelee luokalla 6. Hänellä on syntymästään saakka ollut liikuntavamma: oikea jalka on pahasti vääntynyt. Meena herää joka aamu kello 5. Hän kävelee kouluun, jossa tunnit alkavat kello 6:30. Koulupäivä loppuu puolilta päivin, minkä jälkeen Meena palaa kotiin auttamaan äitiään.

Joka päivä Meena valmistaa päivällisen viisihenkiselle perheelle. Tehtävään kuluu tunteja, sillä kaikki on valmistettava alusta alkaen, ja ruoka valmistetaan tulella.

Meena on kovin ujo ja puhuu vain vähän.

”Koulussa on kaikki ihan hyvin”, hän toteaa kun kysyn koulunkäynnistä. ”Minua ei syrjitä enää, kun voin käydä koulua kuten muutkin” Meena sanoo hiljaa.